26.8. 2016
Metsä antoi yltäkylläisesti
Päätin eilen käväistä metsässä. Mieleen hiipi ajatus herkkutattikeitosta. Tiedättehän
tuon kermaisen herkun, joka vie kielen mennessään. Sellaista olisi mukava syödä
viikonloppuna lounaaksi ja paistaa oheen vaikka sämpylöitä.
Menin siis metsään. Yhtään herkkusientä en löytänyt, mutta voi että, iso kori täyttyi
hetkessä haaparouskuista, kantarelleista, mustista torvisienistä, orakkaista ja
suppilovahveroista.
Niitä sitten eilen siivosin, pilkoin, paistoin, kuivasin ja urakka jatkui myös
tänään. Keitin juuri rouskut ja kohta teen sienipastaa lounaaksi. Pekoninen
suppilovahveropiirakka tuli juuri uunista.
Illalla on perinteinen regatta Valkkakorvessa. Täytyy vain toivoa, ettei lähes myrskyn
lailla pitkin päivää puhaltavaksi ennustettu tuuli estä illanviettoa. Tuulesta
on tosin se hyöty, että kerrankin pyykit kuivuvat. Ilma on ollut pitkän aikaa
sellainen, että pyykki kuivuu ja kuivuu, ja lopulta kuivausteline on nostettava
takan tai ilmalämpöpumpun viereen.
Tuulesta on myös henkilökohtaista uhkaa. Kylvin kasvimaan päähän keväällä
auringonkukkia, jotka ovat kasvanee tänä kesänä vain pituutta. Ne ovat niin
jättiläismäisiä, että jos ne innostuvat kukkimaan, kukkia pääsee ihailemaan
vain katolta. Siis jos tuuli ei katkaise niitä tänä viikonloppuna.
Silloin voin sanoa, että tuho oli täydellinen. Ensin tulivat hiiret, sitten jänis ja
lopulta myrsky.
Siinä vaiheessa, kun tilleissä, pavuissa, porkkanoissa ja punajuurissa oli vielä
jotain eloa, yritin torjua pupujussia kikalla, joka on ennen auttanut. Levitin
kasvimaalle kahvinporoja ja parturilta saatuja hiustenpätkiä. Ei mitään apua.
Nyt ymmärrän miksi. Olemme muutamankin kerran katselleen jussin kanssa toisiamme
silmästä silmään, eikä se ole moksiskaan. Ei sitä ihminen tai ihmisen tuoksu pelota.
Kristiina Yli-Kovero