5/2015
Elämää saaressa
1.8.2015
Sadekesänä kaikki rehottaa
Kuluva kesä on ollut kovin kummallinen. Kesä- ja heinäkuu kuluivat kesää odotellessa, olemme siis eläneet kevättä. Toivottavasti emme siirry suoraan syksyyn, sitähän saimme elää koko viime talven.
Kuluneissa viikoissa on ollut toki paljon hyvääkin. Kasvimaa on puskenut antimia enemmän kuin naismuistiin. Jo viikkoja sitten keitin ensimmäiset pinaatit pakkaseen. Tilliä ja persiljaa olen kuivannut useita uunillisia ja toinenkin kylvös salaattia on syötävässä kunnossa. Keväällä istutetut mansikat ovat antaneet muutamia marjoja, vadelmista puhumattakaan, jotka eivät ole kärsineet ainakaan kuivuudesta.
Löysimme onneksi Rantatien metsätöiden alle jääneiden maiden korvaajiksi toisen marjapaikan, joka kasvaa mustanaan mustikoita. Ja juuri silloin, kun vaihdoimme sekä kotia että kotikaupunkia ja ajattelin, että kaksi aikuista selviää hyvin kahdella jääkaappipakastimella, joista toinen on kotona ja toinen mökillä. Saa nähdä, koska huutelen ympäriinsä vuokrapaikkaa marjoilleni jonkin ystävällisen sielun pakastimesta.
Seuraavaksi ryntään herukkapuskiin. Onneksi uudessa kotitalossa on koneellisesti viilennetty kellari, johon mahtuu mainiosti useitakin mehupulloja.
Ja senkin uhalla, että johonkin iskisi kateus, olemme saaneet omasta pihasta rutkasti kantarelleja. Onneksi tyttärellä on lisäksi erittäin tehokas sienikatse ja hän bongaa kantarelleja kaikkialta. Seuraavaksi voisi mennä tarkistamaan, onko metsä viime kesän tapaan pullollaan herkkutatteja.
Loppukesän huomaa myös siitä, että järvellä on huomattavan hiljaista kun lokit ovat poistuneet. Tänä kesänä naapurusto tuntui uskovan punaisten ämpäreiden tehoon lokkien torjunnassa. Minä en siihen usko, koska niin usein näin onnellisen lokin lepäämässä laiturilla pitkän tovin punaisen vesiämpärin vieressä. Toisaalta, mitä väliä lokinkakasta. Jokapäiväinen sadehan sen huuhtoi laiturilta tiehensä.
Se sama sade tuhosi mennessään vuorollaan myös jokaisen kukkaan puhjenneen pionin.
Kristiina Yli-Kovero