29. 1. 2019

Nyt piisaa kuulkaas lunta.

En ole moneen talveen nähnyt niin paljon lunta kuin nyt. Eilen kova tuuli piiskasi sitä puista ja katoilita tuiskuksi asti. Onneksi uutta ei eilen juuri tullut, mutta nyt hiutaleita leijuu maahan, onneksi vielä hitaaseen tahtiin.

Tulimme juuri sopivasti joulun alla loppuvuoden vietosta vähän isommalta saarelta toivoen, että pääsisimme viettämään joulua mökille. Ja näin kävi. Joulun alla jää kantoi eli siitä vaan yli jouluruuat ahkiossa. Ja kyllä kelpasi.

Saaressa oltiin melko suurella joukolla täydessä hiljaisuudessa. Edes kylän koirat eivät haukkuneet, ainoa ääni oli korpin raakunta jossain taustalla. Ja tietenkin lumen narskunta askelten alla.

Sama rauha on jatkunut ja se tänne meitä vetääkin. Varsinkin kun oli herännyt kolmisen kuukautta joka aamu lukuisten kukkojen aamukonserttiin. Ja kuten kaikki tietävät, kukot kiekuvat kukonlaulun aikaan.

Joulun aluspäivinä jäällä ei ollut vielä vettä. Mutta ei mennyt kuin muutama päivä, kun vesi jo lillui lumen ja jään välissä. Nyt siis jäällä tarvitaan saappaat, koska pakkaset eivät pääse lumivaipan alle.

Olemme myös päässeet ihailemaan harvinaisen komeita auringonlaskuja, jolloin taivas on hohtanut ensin oranssin keltaisena ja julmetun kirkkaana. Ja kun aurinko on lopullisesti painunut taivaanrannan taa, ovat pilvet värjääntyneet pitkäksi aikaa vaalean punaisiksi.

Tähtitaivas ja täysikuu pimennyksineen ovat myös olleet komeita. Mutta pimennystä en nähnyt. Kuka nyt olisi noussut lämpimästä sängystä pakkaseen sitä ihailemaan.