19.7.2016

Joko ne nyt lähtivät?

”Kyllä ne nyt lähtivät.” Mutta ei. ”Nyt ne kyllä ovat lähteneet.” Ei, taas olimme
väärässä. Tällaista keskustelua meillä on käyty viimeiset kaksi viikkoa, enkä
vieläkään tiedä, joko ne lähtivät vai eivät.

Kun ne lähtevät, alkaa hiljaisuus. Kaja, kaja -kailotus loppuu, ja pikkusaaren
kivikoille jää majailemaan vain muutama tiira. Viron kielen opinnoista muistan,
että viron kielellä tämän linnun nimi on kajakas, eli suomeksi lokki.
Vironkielinen nimi on mielestäni kovin osuva.

Kalalokkipopulaatio on kasvattanut muutaman poikasen ja kerääntynyt kymmenittäin kivikoille
istumaan kuin patsaat päivästä ja tunnista toiseen. Niitä on ollut kymmenittäin
odottamassa lähtöä jonnekin. Enkä todella tiedä minne. Sanon lokeille mieluusti
näkemiin ja suunnittelen laiturille viritettyjen foliopelotteiden purkua.

Keväällä oli pakko tehdä jotain, koska laituri penkkeineen oli muutamassa päivässä
täynnä lokin ulostetta.

Aiemmista keväistä tiesin, ettei keltaisista tai punaisista vesiämpäreistä ole mitään
hyötyä. Saunan portaiden alta löytyi muovikäärme, täysin hyödytön. Penkkien
selkänojalle viritetty siima ei auttanut, ja hyödyttömäksi osoittautui myös
netistä löytämäni biologin vinkki laituria korkeammaksi asetetusta
näköalaorresta. Lokit kun hänen mukaansa istuvat mielellään kaikkia muita
korkeammalla.

Lokkiin tepsivät vain tiheään kiinnitetyt foliopalaset, jotka rahinallaan ikävä kyllä
hermostuttavat myös laiturille istuskelemaan tulevat ihmisetkin.

Seuraavaksi joudun keräämään tuulen viemiä foliopalasia myös rantavedestä. Mutta pieni
vaiva ulosteen pesemiseen verrattuna.

Kesän saalistuskausi alkoi heti juhannuksen jälkeen kantarelleilla. Nyt metsissä on
paljon isoja mustikoita. Mustikkaan tosin joutuu menemään hakkuiden vuoksi
paljon totuttua kauemmaksi.

Pihasta on jo päässyt keräämään pariin otteeseen vadelmia. Herukat ovat kypsymässä,
myös siinä valkoherukkapensaassa, joka koki massiivisen toukkahyökkäyksen.
Toivottavasti sateet ovat pesseet raakileet puhtaiksi mäntysuovasta, jolla
karkotin satoja lehtiä mahaansa popsivia toukkia.

Kurjasti kävi myös mansikkamaalle. Se on suojattu kaarilla ja tiukaksi vedetyllä
verkolla rastailta, mutta verkko ei estä hiirtä, joka napsii marjat sitä mukaa
kun ne kypsyvät. Minusta on tullut murhanhimoinen ja harkitsen hiirenloukon
hankkimista.

Kristiina Yli-Kovero